keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Sattuu ja tapahtuu

Ei mennyt Lammin kilpailu ihan suunnitellusti. Katsastuksen jälkeen tulleet härdellit aiheuttivat sen, että myöhästyttiin lähdöstä. Noh tässä kohtaa ei tiedetty, että kuinka paljon oltiin myöhästytty, ei nimittäin käyty ikinä katsomassa meidän virallista lähtöaikaa.
EK 1:
Lähdössä säätäminen jatkuu, yritimme olla hieman oma-aloitteisia kun emme ihan olleet oman luokan keskellä. Taisi EK-päällikkö parka mennä täysin sekaisin, lopputulemana saimme täältäkin mystisesti 3 minuuttia myöhästymistä, kun pitivät sen aikaa meidän aikakorttia at-autossa kun setvivät meille turvallista lähtöpaikkaa.
Tästähän kaikesta taisi meikäläisen kuppi mennä täysin nurin, lähdettiin sitten ekasta mutkasta alkaen ajamaan sellaisella yliyrittämisellä että oksat pois. No loppupätkästähän sitten meinasi kostautua, vielä se tuosta kuvan liipistä oikeni. Pätkä-aika sinänsä ihan siedettävä, mutta oli aika toissijaista.
EK 2:
Nyt saatiin jo vähän mielenrauhaa ja se näkyi ajamisessa. Muutama liippi vain enään, muuten hyvin varmanpäälle siistiä ajoa. Kellokin oli samaa mieltä.
EK 3:
Sama meininki jatkui täälläkin, ehkä meni jo liian varman päälle ajeluksi. Jännä sinänsä, että yleensä kehityskaari ralleissa ollut aina päin vastoin, ykkösellä nukuttu ja sitten kiristetty. Kellotus oli silti siedettävä.
TAUKO:
Tauolle tullessa on kilpailun johtaja vastassa ja siinä kohtaa aavisteltiin, että kisa oli varmaan tässä... "Mää oon nyt tehny semmosen päätöksen, että siirrän teiät omalle paikalle, teillä o vähä lyhyempi tauko". No käyhän se meille, kyllä se 40 min piisaa... Siinä sitten juuri lähdössä tauolta kun kilpailun johtaja tulee uusiksi "Siis te olitte jo lähdöstä myöhästyny???" Ei me mistään muualta ollakkaan... 13 minuuttiahan oltiin sitten loppujen lopuksi myöhästytty ja 10 minuuttiahan vain saisi. Kilpailusta sulkeminen täten kohtalona, tosin mihinköhän sekin loppujen lopuksi perustui...

Jos tästä nyt jotain hyvää pitää hakea niin auto kyllä toimi moitteitta sen mitä ajamaan päästiin. Noista eturenkaista mulle vähän huomautettiin, että rupee olemaan aika loppu. No onne kyllä nyt niin loppu ettei niillä kisaan taideta enään kehdata...
Tällä hetkellä tosin ei kyllä kiinnosta näiden suhteen enään mikään. Taitaisi olla todellisen tauon paikka, ilman että olisi talli täys "pientä tekemistä". Kärryn jarrumurhe onneksi paljastui vain säätöjutuksi.
Tämä kausi oli varmaan tässä.

1 kommentti:

  1. Harmi sillä on ollut kiva lukea noita rallitarinoita reiteiltä ja tallista.Niin ja noi videot vasta helmiä on olleetkin. t.Esa.M

    VastaaPoista