maanantai 19. huhtikuuta 2021

Nuotittaminen

 

Taka-akseli saatiin paikalleen, isommat holkit pusliin ja homma hoituu kuntoon. Kaariremonttikin on käyty teettämässä, vähän maalia vielä vaihdettuihin putkiin ja homma siltäkin osin paketissa. Tuulilasi jouduttiin tässä kohtaa irroittamaan, mutta sehän tarvitsee uudelleen liimata joka tapauksessa kun vuosi. Tuon ja muutaman pienen muun remontin aika on sitten ensi viikolla.

Mutta on tässä sitten muuta valmistautumista tehty. Nimittäin tarkoitushan olisi nyt siirtyä ajamaan nuotista, ei nyt välttämättä lopullisesti, mutta ainakin kokeilla luonnistuisiko se yhtään paremmin mitä aiemmin. Edellisestä kerrastahan on pikkuisen kulunut, 2012 ja 2013 kun yhdet kilpailut tuli nuotista ajettua Daihatsulla. Sen jälkeen ei ole tullut kertaakaan edes tehtyä nuottia.

Täten käytännössähän puhtaalta pöydältä tähän lähdetään. Kartturi kun taas puolestaan ei vielä kilpailussa ole ikinä nuottia lukenut, eikä sitä ihan kauheasti tehnytkään. Toki tutkinto on paljon tuorempi mitä itselläni, itse kun tutkinnon jo 2010 suorittanut. Asioita tehdään ehkä hieman erilailla nyt mitä tuolloin edellisellä nuottikokeiluilla tehtiin. Me nimittäin olemme nyt pari sunnuntai päivää uhranneet jo ihan pelkälle nuotittamisen harjoittelulle. Tuolloin 2012 ja 2013 näin nuottikartturin aina ensimmäisen kerran kisa-aamuna nuotituksen alkaessa 😁. Hän kun ei ollut tuolloin vakikartturi ja sanottakoon, että nykypäivänä hän on MM-tason kartanlukija, tsemppiä vaan Kroatiaan!

Sovimme yhdessä käytettävän skaalan josta tuli vähän sekoitus molemmille opetettua ja muilta nähtyä, suurimpan erona aiempiin kokeiluihin on se, että asteikko on huomattavasti laajempi ja tätä kautta mahdollistaisi tarkemman nuotin. 

Nyt takana on sitten noin 110 ek-kilometriä nuottia näiden kahden sunnuntai päivän aikana. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että nopeamminhan sitä olisi saatava tehtyä, tämä tahti millä nyt tehty saattaa aiheuttaa melkoisia kiireitä varsinaisissa kisoissa. Oma lukunsa on sitten vielä täysin se, että miten nuotista ajaminen luonnistuu ja saadaanko se osumaan vauhdissa kohdilleen muutenkin.

Sehän sitten selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla. Ehkä tässä päästään vielä ennen kevään kisoja koittamaan kilpurillakin, mutta viimeistään sitten toukokuussa kilpailun muodossa. Ja "lopullisena" tavoitteena sitten oikein Ralli SM-osakilpailuun osallistuminen, SM-luokassakin...

Tuo tammikuussa ostettu varaosa-auto taitaa sitten kuitenkin vielä jäädä liikennekäyttöön, sillä kätevähän se on liki täysin identtisellä autolla ajaa nuotitus mitä sitten kilpailussakin... Katsastus vaan piti siihen hakea, mutta aivan vielä ei ollut siinä kunnossa että olisi leima myönnetty. Alapallonivel tarvitsisi vaihtaa ja sitten olisi sekin kunnossa. Se alapallonivelen vaihto onkin niin mukava ja kiva operaatio...