maanantai 18. maaliskuuta 2013

Luulis pysähtyvän

Epäilyksistäni huolimatta kävin tekemässä jarrupalat valmiiksi. Melkoista touhua, jarrupölyä leijaili ihan omiksi tarpeiksi ja siitä syystä oli kyllä pakko pitää hengityssuojainta... Mutta palat sain valmiiksi ja sopimaan. Ohentaa tarvitsi se n. 2-3mm, jotta mahtuivat siltä osin paikallensa. Pituuden puolesta renkaan puolen paloja ei tarvinnut ollenkaan sorvata, menivät pelkällä ohentamisella paikallensa. Satulan puolella sen sijaan oli melkopaljon muokattavaa. Tarvitsi lyhentää molemmista päistä n. 5mm ja sen lisäksi vielä tehdä ala nurkkiin pienet lovet, jotta istuisi paikallensa hyvin ja satulakin menisi vielä autoon kiinni. Sen kummemmin en niitä testannut, minä kun olen optimistisesti sitä mieltä, että seuraavan kerran ajellaan noilla kesärenkailla...
Siinä vauhtiin päästyäni tutkailin myös töötin siirtoa ja tankin luukkua. Töötin siirtoon täytyy tehdä vähän johtoja lisää, mutta tankin luukun lukon poisto olikin simppelimpää mitä luulin. Lukkohan oli kiinni vain "prikalla", joten nappasin saman tien sen pois. Tuo myös selittää nuo ongelmat, koska kääntämällä lukkoa käänsi lähinnä koko lukkoa eikä lukon sisuskaluja.
Seuraavaksi tarvitsisi pikkuhommien oheessa kääntää katse laturiin ja sen korjaamiseen, vaihdelaatikonkin todennäköisesti vien tällä viikolla työn alle joten sekin edistynee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti