keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Jotain puuttuu

Vaikka tänään olikin myrskypäivä, päädyin lähtemään tallille tarkistelemaan autoa testien jäljiltä. Piikkirenkaat alta pois ja siviilipyörät alle, vihdoin kävin vaihdattamassa niihinkin kahteen oikeanlaisen vanteen ettei ota kiinni.
Vaikka näiden uusien piikkirenkaiden kestävyyttä on kehuttu, eivät nämäkään ikuisia ole. Toki jäätynyttä soraa vasten paljon ajettiinkin, niin etupyöristä on jo muutama nasta hukkutunut/katkennut. Takapäässä ei kyllä ole jälkeäkään.
Kaapimet toimivat ainakin vähän, tosin kartturin puolella tilanne oli kuvan mukainen. Vähän alunperinkin jäin pohtimaan, että kestääkö kahdesta osasta tehty. Täten olin jo vähän ennakoinut ja etsinyt pidempiä yhtenäisiä kulmarautoja, joista sitten tein uuden tuohon tilalle. Jos se ei kestä, täytyy miettiä taas uudelleen...
Ohjaamoon tärkeä muutos, kypäräpuhelimen johdon siirto toiselle puolelle kun mikrofoni eri puolella mitä vanhassa kypärässä. Oli muuten melkoinen kulttuurishokki kypärä päässä autoon meneminen. Eihän sitä meinannutkaan enää mahtua kaarien ja korvaläpän välistä sisään. Ennen jäi myös reilusti yli kämmenen verran tilaa korvaläppien ja kypärän väliin, nyt juuri ja juuri mahtuu käsi väliin että saa HANS-klipsit kiinni. Tulikin vähän testailtua ja todettua, että jatkossa varmaan fiksumpaa laittaa kypärä päähän vasta autossa sisällä.

Mutta kaikki kunnossa mikä oli alunperinkin vaikutelma. Täten olisikohan se sitten kuitenkin se RSJM one more time...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti