tiistai 1. helmikuuta 2022

Eihän sitä pitänyt...


Viime sunnuntaina ajettiin Marttilassa rallisprinttiä. Tähän sprinttiin oli tarkoitus ihan vaan ratatuomaripisteelle lähteä hommiin, mutta...

Keskiviikko iltana soi puhelin ja kysytään, että et 0-autoksi pääsisi. Luettelen kasan ongelmia, joita tähän liittyy, suurimpana lupaus muista hommista sekä piikkirenkaiden puute. Puhelun aikana minut vakuutetaan, että kyllä nuo kaikki muut saadaan hoidettua ja eiköhän sinulle renkaatkin keksitä. Torstaina vahvistuu, renkaatkin on löydetty joten kiikutan vannesarjan joille laittaa ne. Ei perkale, nyt tarttis sitten varmaan autoakin vilkaista, vaikka ihan kunnossahan se pitäisikin olla. Perjantai-iltana pikainen vilkaisu ja siirtopyörien alle laitto, kisapyöräthän näen sitten kisa-aamuna. Kaikki valmiiksi pakattuna, ettei tarvitse lauantaina kuin vain nostella kyytiin.

Niinhän sitä olisi voinnut luulla. Lauantaina ajattelin laittavani auton käyntiin, vaan eipä mene edes päävirrat päälle. No mitä ihmettä... Yleismittaria käteen, yli 12V tulee sekä akulta että päävirtakytkimellekkin. Sitten on kyllä jo aivan pää sekaisin, että miten ihmeessä se päävirtakytkin ei mene päälle kun kerran virtaakin saa...
Noh vaihtoehdoiksi rajautuu tässä kohtaa lähinnä akku ja itse päävirtakytkin. Testataan ensiksi se helpompi, eli akku nuottiautosta kilpuriin. Vaikka tässä akussa onkin vähemmän jännitettä, sen kanssa auto kuitenkin herää henkiin. Hieman hämmentävää, mutta eipä nyt ehdi perehtymään enempää. Kalusto pakettiin ja vara-akku mukaan varaosa-autosta ja yöksi laturiin, josko seuraavana päivänä ilmenee jotain murhetta...

Sunnuntaina ei kyllä aamusta mitään murheita esiinny, uusi ajopukukin pääsi vihdoin testiin ja tuntuu kyllä äärettömän mukavalle. Renkaat olivat oletetun mukaiset, reippaasti ajetut, mutta tähän tehtävään vallan sopivat. 00-autona ei ihmeitä yritetäkkään tehdä, keskellä tietä varmasti vain rata läpi. Tottakai sai samalla vähän testattua, jarrubalanssi tuntui kerrankin aika hyvältä. Ei tuntunut yhtään tarjoavan perää jarrutuksessa. Rajottimen nosto muuttaa luonnetta yllättävänkin paljon, tälläisellä radalla nimittäin ei tarvinnut kuin pari kertaa kolmosella nyt käyttää. Mutta kyllä siellä sähköpuolella tuntuu edelleen jotain mysteeristä vikaa olevan. Oireita on monenlaisia, mutta mikä niiden alkuperä on? Se on nyt vaan koitettava löytää, oli sitten johdoissa vika tai jopa mahdollisesti itse päävirtakytkimessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti