tiistai 28. tammikuuta 2014

Lisää kiitos!

Viime lauantaina alkoi se kilpailukausi sitten, Peurunkarallin merkeissä. Reissuun lähdettiin jo perjantaina, jotta kerettiin vapaaehtoiseen katsastukseen. Katsastuksessa ei mitään sanomista, joten hyvillä mielin auton kanssa majapaikkaan. Kisa-aamuna sitten vaan renkaiden vaihto ja eikun lähtöön!
EK 1:
Lyhyt rykäisy, vain kuusi kilometriä. Melko pientä tietä ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Armotonta pumppailua ja varovasti etenemistä. Ehkä varon renkaita tai sitten vaan ajelen hiljaa. Kello on karuton, 3. hitain suoritus.
EK 2:
Legendaarinen Lankamaa, yli 20 kilometriä vaihtelevaa tietä. Kartturi sanoi tuntevansa tien melko hyvin, joten heti tulisi testiä paljonko siihen uuteen kartturiin luottaa. Melko hyvin luottoa löytyi ja sitä kautta myös rytmiä. Melko röykystä pätkä oli ja tuntui jo aika rankasti käsissäkin. Loppupäässä tuntuu myös sille, että ei olisi enään pitoa etupäässä. Tulos siedettävä, 10:s luokassa.
TAUKO
Tauolle tullessa kattellaan et ompi moottorin lämpömittari pohjalukemissa. Kas kas, anturin johto päässyt irtoamaan, helppo korjata. Renkaissa on nastat muutamaa lukuun ottamatta tallessa ja paineetkin ihan kohdillaan. Nyt voisi siis vähän lisätä yritystä!
EK 3:
Jälleen lyhkäinen noin kuusi kilometrinen. Isompaa tietä ja sujuukin ihan hyvin. Sijoitus pari pykälää parempi eli kahdeksas.
EK 4:
Viimeisenä vielä reipas 14 kilometrinen. Erittäin hieno yhdistelmä monenlaisia teitä, tälläisiä on mukava ajella! Ajo sujuu kohtalaisesti ja tuloksena yhdeksäs, joka myös lopullinen sijoitus.
Tuloksellisesti ehkä pieni pettymys, mutta toisaalta ei pienintäkään tilannetta tai ongelmaa. Suurin ongelmahan oli kun ajeltiin kisapaikalta takaisin majoitukseen ja ihmeteltiin kolinaa etupäässä... Pyörän pultit olivat löystyneet jo täysin sormin kiristeltäviksi. Jälkimmäiset pätkät söivät renkaitakin jo vähän enemmän, kuljettajan puolen eturengas meni kilpailukelvottomaksi ja kartturin puolen taitaa päätyä varapyöräksi. Takana ei mitään ongelmaa.
Tästä on helppo jatkaa ja lisätä taas vähän sitä yritystä takaisin. Voisi olla kyllä tarpeen käydä jossain ajamassa ennen Oulua, ettei ihan näin unessa oltaisi alusta alkaen. Mutta sitä ennen tarvitsisi tulla lunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti