sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Liukasta on...

Taas meinaa tuo pakkanen viedä voiton meikäläisestä. Arkipäivinä saanut autoon mitään aikaiseksi, joten nyt viikonloppuna oli pakko saada. Onneksi sain auton lämpimään talliin lauantai aamupäiväksi, niin sain teippailtua ja laitettua penkit & vyöt paikallensa. Samassa sain valmiiksi myös kaikenlaisia pikkujuttuja, jotka olivat edellisenä viikonloppuna jääneet kesken. Tänään puolestani laitoin panssarin takaisin ja vaihdoin piikkirenkaat alle. Illan pimetessä vähän lisävalojen säätöä ja pientä testi. On muuten melkoisen liukasta tuommoinen jäätynyt sora. Mahtaa myös piikkirengasta hieman syödä tuo, en nyt taakseni katsellut, että löikö kipinää, mutta voisi näin olettaa. Kaikki tuntui toimivan ja lisävalot sain ehkä vähän paremmin nyt. Mutta omaa penkkiäni on laskettava piirun verran. Olen liian katossa ja kypärä hakkaa pehmusteisiin koko ajan. Harmi, sillä ajoasento olisi nyt ollut mitä parhain.
Pientä laittoa on vielä arki-iltaisin harrastettava, mutta suurimmat on nyt tehty. Perjantai iltapäivällä suunnataan nokka kohti Laukaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti