sunnuntai 2. elokuuta 2020

Pieni takaisku


Perjantaina aloittelin keulan kasailua asentemalla konepeltiin lukot, etuvalot ja turvapuskurin. Konepeltien lukkojen asentaminen on aina oma taiteenlajinsa, se ei varmastikkaan kenelläkään onnistu kerrasta. Samalla vaihdoin öljyproppuun tiivisteet sillä auto tiputteli öljyä propusta.

Lauantaina ajattelin, että keulan saisi varmaan kasaan, kunhan öljyvuoto on lakannut. Vaan se ei ole lakannnut. Öljyä on silti tippunut lattialle, joten ainoa vaihtoehto on vaihtaa koko öljypohja. Vikahan nimittäin oli se, että propun kierteet ovat yksinkertaisesti korkanneet. Eihän nyt yhteen öljypohjan vaihtoon kauaa voi mennä, Skoda aikoina sen mielestäni teki ihan parissakymmenessä minuutissa. Kolme ja puoli tuntia myöhemmin se on kyllä vihdoin vaihdettu, mutta useamman kirosanan sävyttämänä. Ihan normaaliahan on, että öljypohjan vaihdon ajaksi pitää mm. vetoakseli irrottaa... Kaiken kukkuraksi vaihdettava öljypohja olikin erilainen mitä tuosta puretusta moottorista löytynt. Noh tuskimpa tiivistystavalla merkitystä, joten silikonit väliin ja pohja paikallensa.

Tänään sitten tekemään se keula valmiiksi ja samalla muun muassa konepeltiin johdotukset kuntoon. Ulkokuori rupeaakin olemaan jo valmis, mutta ei se auto vielä ihan lähellä valmista ole. Silti tässä ensi kuusta haaveillaan, jo kilpailemisen suhteen. Tiukkaa tekee, mutta jos ei suuria takaiskuja tule niin lienee vielä mahdollista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti