sunnuntai 16. elokuuta 2020

Tummia pilviä

 Viime viikolla ei tallilla paljoa oltu, sen verran viikolla, että maalasin vanhat "ovipahvit" uuteen väriin. Perjantaina sitten nesteitä sisään ja apukäsien kanssa ilmattiin jarrut ja kytkin. Auto käyntiin ja ajatuksena käyttää ilmat pois.
Ääni on vähän raksuttava, eikä ota oikein kierroksia... ja sitten alkaa tulemaan selkästi pakosarjan ja pakoputken välisestä liitoksesta kaasuja pihalle joten parempi sammuttaa. Ai niin voisikin vielä koittaa, että toimiihan tuo flektin pakkosyöttö. Täydellinen oikosulku. Jaahas...

Eilen sitten tästä tilanteesta jatkamaan ja ensiksi käsittelyyn pakoputken kiristys, kun kerta löysää lienee ja näinhän asia myös oli. Sitten taas sähköjen kimppuun. Muutaman täydellisen että mitähän vittua hetken jälkeen, kytketään johtoja vähän toisella tavalla ja kas, näyttäisi siltä että kaikki toimii niinkuin pitäisikin. Auton käyntiääneen tämä ei vaikuita. Noh laitetaan nuo valmiit ovipahvit sitten paikalleen jo valmiiksi.

Tänään jatkoin sitten tuon käyntiäänen metsästystä, aavistuksena jakopää. Täten ensimmäistä kertaa tuli purettua jakopää auki moottorin ollessa paikallaan. Merkit menevät omasta mielestäni kohdalleen kaikilta osin, mutta hetkinen. Kiristin näyttäisi olevan löysällä. Kiristän kiristimen ja kasaan kaiken takaisin. Ei kyllä niin minkäänlaista vaikutusta. Onkohan siellä nyt kuitenkin moottorissa jotain piilevää vikaa kaadosta...
Teen vielä pohjapanssarin kiinnityspisteet valmiiksi ja sitten lieneekin taas parasta sulkea tallin ovet. Autostahan puuttuu enää käytännössä pohjasuojia ja sisustasta penkit, vyöt ja pikku tilpehöörejä. Vyöt löytyy jo hyllystä, mutta penkki on vieläkin matkalla. On tosin jo viime viikolla lähtenyt, joten pitäisi kyllä tällä viikolla tulla... Mutta mitähän moottorin suhteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti