Kun kerran ajamaan alettiin niin jatketaan samaa tahtia. Liki kotikisa, Rantaralli, oli tällä kertaa ohjelmassa. Nuotitus tapahtui tällä kertaa perjantaina ja vaikka olevinaan ihan lähinurkissa, niin kyllä siihen kahdeksan tuntia taas kulumaan sai. Toki jälleen ajettiin kaikki pätkät kolmeen kertaan. Lauantaina sitten itse kilvanajoon.
EK 1:
Nopeahko pätkä ja sehän tunnetusti kelpaa. Hyvä tasainen rytmi koko pätkän ja luokan toiseksi nopein kellotus, vähän reilun neljän sekunnin erolla.
EK 2:
Yhtälailla nopeaa tietä, ehkä aavistuksen hitaampaa kuitenkin. Muutoin hyvä suoritus, mutta keskivaiheella olevaan nousevaan vasempaan iskee jokin totaalinen aivopieru. Yhtä pykälää liian isolla vaihteella tullaan sisään, noh kesken mutkan pienempää sisään ja pieniä ylimääräisiä ratin liikkeitä... Ei kuitenkaan likimainkaan ojia, mutta meni kyllä nuotin sisäistäminen täysin ohi jostain syystä. Maalissa jälleen toiseksi nopein ja eroakin taas vähän reilu neljä sekuntia.
EK 3:
Sitten selkeästi kapeampi ja teknisempi pätkä, ei toki mitään pientä tietä vielä. Alku lähtee tahmeasti, koko ajan liian isolla vaihteella ja pienillä kierroksilla. Loppua kohden vähän enemmän rytmiä taas. Tulos jälleen toiseksi nopein ja taas kerran eroa vähän yli neljä sekuntia. Tämän jälkeen oli tauko jossa poistetaan kertynyttä soraa lähinnä.
EK 4:
Seijainen. Nyt sitten vihdoin koitti sekin kun minä tulen ajaneeksi sen. Ajosuunta oli harvinaisempi, mutta umpituttuhan se periaatteessa oli. Ensimmäiseen jarrutukseen tuntuu pito oudolle ja ilmeisesti se sitten koko pätkän alun kummittelee takaraivossa. Muutama osuus kuitenkin ihan hyvää vauhtiakin. Maalimutkassa edelle startannut autokunta oli kaatanut joten pikkuisen himmailtiin. Tuloksena taas kerran toinen sija ja vähän yli neljä sekuntia eroa. Saavutus tuokin ajaa neljä pätkää ja kilometreistä riippumatta hävitä saman verran...
EK 5:
Nopeahko ja paljon ylityksiä sisältänyt pätkä. Täällä oli eniten haasteita nuotituksessa saada sitä osumaan kohdalleen. Alku menee taas liian isolla vaihteella ja pienillä kierroksilla, mutta sen jälkeen sujuu tasavarmasti. Yllätykseksi pohja-aika, reilun kahden sekunnin erolla.
EK 6:
Vaihteleva päätöspätkä, alku aivan lentokenttämaista loikottelua, sitten lopussa vähän autoa leveämpää pikkutietä. Alku osuu hyvin eikä pikkutiekään aivan toivottomasti. Viimeinen risteys (ja samalla mutka), siihen osuu sitten kyllä päivän erikoisin suoritus. Jostain syystä tulen edeltävän mutkan nostamatta ja sitten olevinaan luon itselleni kiireen. Täten nopea nykäisy käsijarrusta ja vehkeet poikittain asvaltille saapumiseen. Tavallaan tyylikästä, mutta vakioautolla ei kovinkaan nopeaa... Nauraen maaliin ja tästäkin huolimatta pohja-aika, reilun neljän sekunnin erolla.
Maalissa luokan toinen reilun 10 sekunnin erolla. Päivään täytyy olla tyytyväinen, kaikki toimii ja ohjaamossa tuntui kivalle. Kaiken kaikkiaan hauska päivä rallin parissa. Kausi päättyy rallin osalta tähän ja seuraavan kerran viivalla oltaneen aikaisintaan keväällä. Jospa siellä tallissa jaksaisi kuitenkin jotain edistää ennen kevättäkin...