perjantai 27. lokakuuta 2017

Operaatio traileri

Nyt on aika pitää hengähdystauko kilpurista. Sitä on nyt viimeiset kuukaudet tehty niin intensiivisesti... Joten eikun toinen projekti käyntiin!

Trailerista täytyy uusia pohjavanerointi sekä lisätä kiinnityspisteitä. Ja tottakai vähän sähköhommiakin korjailla... Vanha pohja on sinänsä aivan ehjä, mutta rakenteeltaan sellainen ettei kestä. Sillä tuossa reunassa oleva kapea soiro osuu suoraan pösön renkaan alle ja tietysti vielä niin, että alla ei juuri siinä kohtaa ole poikkipalkkia. Täten vaneri pääsee rajusti taipumaan ja tulisi varmasti jossain kohtaa pettämään.

Hieman jouduin etsimään, mutta löytyi paikka josta saan yhtenäisen vanerin tähän pohjaksi. Pistin vanerin tilaukseen, joten eikun purkamaan vanhat pois. Se ei ihan kauhean kovaa hommaa vaatinut, sillä eiväthän ne kovinkaan paljoa olleet kiinni... On varmaan edelliset omistajat/rakentaja käyttäneet aika erikoisella ja painoisilla autoilla tätä kun eivät ole aikaisemmin tähän ryhtyneet...

perjantai 20. lokakuuta 2017

Kisan jälkeen

Tässä on tullut katseltua videoita kisasuorituksista, niin omista kuin muistakin. Kyllähän se vähäinen ajaminen näkyy. Mutkissa näemmä näillä pitäisi ajaa huomattavasti kovempaa mitä nyt oli uskoa. Toisaalta se on vähän niinkuin sitä mitä toivoisinkin, eli paluuta Skoda aikaan...

Tänään kävin purkamassa huoltolaatikot ja tekemässä myös silmämääräisen läpikäynnin autolle. Eipä sieltä mitään kovin erikoista tullut vastaan, kunnes avasin tuon takapyörän. Muistaakseni tuossa katalysaattorin lambda-paikassa oli kyllä tulppa ennen kilpailua... Tai ainakin olisi pitänyt olla. Onneksi on liki viimeinen osa putkistossa, mutta silti tuolla jokin vaikutus lienee. Ainakin voisi paukkua vähän vähemmän...
Tosin on siihen paukkumiseen toinenkin mahdollinen syy, auton bensatankkihan on täynnä vanhaa 95E sekoitettuna tuoreeseen 98E:hen. Ei ihan optimaalisinta.

Autoakin käytin ja hetken lämpiämisen jälkeen näkyi vilahdus. Perkeleen hiiret rupeavat taas kerran näemmä valtaamaan autotallia. Noh onneksi tällä kertaa näytti sille, että pakoputken päällä oleskeltiin lämmön vuoksi... Ja niin tulipahan testattua missä kohdin se rajotin on. 6500 on se maaginen luku. Tulin tietämättäni käyneeni kyllä rajottimella tuolla kisassa, onkin nimittäin aika eri tuntuinen rajotin mitä Daihatsussa...

maanantai 16. lokakuuta 2017

Kerrankin kaikki hyvin

Eilen 1,5 vuoden urakka sai huipentumansa, ensikilpailun.

Aamulla katsastus ongelmitta läpi ja tuli mahdollisuus käydä punnituksessakin. 1185kg on karu tulos, mutta myös jotakuinkin odotettu. Rata oli sinänsä sama kuin aikaisemminkin, en tosin ikinä ole ollut kilpailemassa, mutta katsomassa kyllä useana vuonna. Vauhdikas rata, jossa virheistä rankaistaisiin ankarasti...

1 Kierros:
Lähtö... Jahas tämähän lyö vain tyhjää. Pistin vähän liian reippaasti kierroksia koneeseen joten eihän se etene. Ensimmäiset mutkat haetaan tuntumaa tiellä ajamiseen ja vaihteita vaihtelen edes takaisin aivan suotta. Mutta kaikesta huolimatta naurattaahan se! Auto on erittäin hyvän oloinen. Tulos luokan 14 sija, positiivista heti jäi muutama taaksekkin.

2 Kierros:
Nyt lähtöön pari tuhatta kierrosta vähempi ja... sutii edelleen. Reeniä tarvitaan... Muilta osin ajoon koitettiin rauhoittaa vaihteiden vaihtoa, ajetaan mielummin sillä isolla vaihteella kuin käytetään hetkellisesti pienellä. Se tuntuu huomattavasti paremmalle taktiikalle, aikakin paranee kolmisen sekunttia, mutta sijoitus tippuu pykälällä.

Kaikesta huolimatta täysin onnistunut ja tarkoituksenmukainen reissu! Auto täysin ehjänä talliin ja hei, pohjapanssarikin on täysin puhdas! Ei edes pientä tippaa öljyä tai jäähdytinesteitä, sorasta puhumattakaan. Se jos mikä on erikoista.
Nyt rauhoitutaan hieman ja jatketaan auton valmistusta rallikuntoon. Talvikausi jää väliin, yksinkertaisesti ei riitä budjettia talvirenkaisiin, joten mielummin rakentelee pikkuhiljaa rallivarustuksen ja vaikka lisävalot valmiiksi. Keväällä sitten koitetaan päästä rallia ajamaan, mutta sitä ennen täytyy testata enemmän. Trailerikin kaipaa pienen remontin, sillä sen vanerointi ei tahdo Peugeotin alla kestää...

torstai 12. lokakuuta 2017

Viimeinen silaus

Viimeistelyn aika. Nimi- ja mainostarrat pelteihin ja ikkunoihin. Joskus voisi ehkä ihan teettää oikein teippauksen tähän....

Sisustassa oleellisin asia oli turvakaarenpehmusteiden laitto. Jälleen kerran kävi ilmi kuinka iso auto tämä on, melkein kaksi pötköä pehmustetta kun meni tuohon... Toki kameratelineetkin valmiiksi paikallensa ja testauskuvaukset.

Pissapojan korjauskin oli hyvin simppeli, looginen päättely oli pettänyt ja olin laittanut letkut pumpun lähtöihin väärinpäin.

Huomenna varmaankin pakkailemaan ja alle vielä kisarenkaat niin sitten pitäisi olla aivan kaiken valmista sunnuntaille.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Eikun viivalle!

Flektin kimppuun hyökättiin heti ensimmäisenä ja aika äkkiähän se virhe tuli älyttyä. Pakkosyöttöni oli tehtynä aivan väärään kohtaan, siinä kohdassa kulki koko ajan jo virta... Sitten sähkökaavioita selailemaan ja oikea liitin löytyikin. Flekti heräsikin sitten pakkosyötöstä heti.

Sitten pohjapanssarin kimppuun ja siinä menikin hetki jos toinenkin... "Etelä-Helsingistä" tilattu komposiittipanssari on tehty kyllä sinnepäin. Eipä ole ihan symmetrinen eikä suunnitellut kiinnityspisteet ihan juuri siinä missä pitäisi. Nooh pientä sovellusta ja paikalleen saatiin. Suojaa kyllä aika kattavasti moottoritilan, mutta kestääkö kilpakäyttöä... se jää nähtäväksi.

Täten ilmoittauminen tuli sitten pistettyä sisään. Ensi viikolla Huittisten SM-sprintissä nähdään tämän auton ensiesiintyminen. Pientä viimeistelyä tarvitsee vielä viikolla tehdä, mutta se on pientä. Ja niin jostain syystä pissapojasta ei tule nestettä lasille asti vaikka pumppu pyörii...

lauantai 7. lokakuuta 2017

Ensipuraisu

Toiveeni toteutui ja täten eilen sain hakea auton takaisin omaan talliin. Toki ennen sitä piti heti päästä autoa myös koittamaan.

Huittisten jokkisrata sai toimia testipaikkana ja ja... Kyllähän se melkein heti rupesi hymyilyttämään. Vaikka rata oli pelkkää liejuja niin jonkinlaisen käsityksen autosta sai ja se on pelkkää positiivista. Ei tarvinnut pelätä aliohjautumista, kääntämällä rattia auto menee juuri sinne minne haluan. Jarrutkin tuntuu hyvälle, otin vielä lopuksi tehostajan pois käytöstä koska minä en vaan mitenkään ilmeisesti opi tehostajan kanssa ajamista...

Mutta kaiken positiivisuuden lomassa pieni ongelmakin ilmeni, flekti kun ei tunnu heräävän yhtään mistään. Jätin sinne sekä alkuperäisen systeemi, että tein oman ohituskatkaisijan. Mutta kumpikaan ei tunnu toimivan. Siksi ajelut jäivät alle 10 kierrokseen, kun ei viitsinyt turhaa suurempaa riskiä ottaa. Jos huomenna saan selvitettyä vian ja flektin toimimaan niin ensiesiintyminen kilpailuissa tapahtuu seuraavalla viikolla...