sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Tämähän tuntuu hyvältä

Eilen tehtiin reissu jälleen vähän kauemmas, sillä päädyttiin Mikkeliin asti testailemaan talviajamista. Käytännössä ihan siitä syystä, että oli tarjolla sopiva tilaisuus ja toisekseen siellä olisi varmasti talviset olosuhteet.
Nelisenkymmentä kilometriä taisi mittariin päivän aikana kertyä ja jälleen kerran ilman murheita. Taino hienot ja halvat kuraläpät eivät ilmeisesti pakkasesta kauheasti tykkää ja rupesivat pirstaloitumaan. Täytynee jossain kohtaa tehdä "kunnolliset".
Pitkästä aikaa myöskin tuntui löytyvän luottoa talvella ajamiseen. Daihatsu aikana se oli vähän sellaista pakkopullaa, enkä koskaan saanut luottoa urassa ajamiseen. Onko sitten autosta vai näistä uuden tyyppisistä renkaista (tai siitä että renkaat ovat varmasti huomattavasti parempi kuntoiset...) johtuvaa, mutta nyt tuntuisi edes jonkinlainen luotto talviajamiseenkin olevan.
Joten eiköhän sitä sitten tammikuussa taas ralliakin ajeta...

Sitä ennen hyvää uutta vuotta lukijoille!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Ahdasta... tai sitten ei

Renkaat pyöräytettiin vanteille joten pääsi sovittelemaan niitä kilpurin alle. Monissa autoissahan on ollut vähän ahdasta näiden renkaiden kanssa, mutta minulla on vähän eri tarina. Joka puolelle jää vähintään kämmenen paksuuden verran tilaa, oli pyörät sitten linkussa tai ei. Sisäänjousto varaakin on koko kämmenen leveyden verran, joten ei taida olla pienintäkään murhetta, että ottaisi johonkin kiinni.

Kypäräkin saapui ja onhan se myönnettävä että jonkin verran on niissäkin 10 vuodessa tapahtunut muutosta. Pehmusteiden paksuus on vähintään triplaantunut. Samalla siirryn kuulosuojain aikakauteen, jännä nähdä kuinka erilainen fiilis on kun ei kuulekkaan ulkopuolisia ääniä ihan niin paljoa mitä ennen.

Talvikin näytti saapuneen, joten eiköhän sitä välipäivinä päästä vähän testaamaan miltä talvella ajaminen tuntuu tämän kanssa ja näillä renkailla. Edellisen kerran on muuten rallia ajettu talvikelillä 2015. Pari sprinttiä jäädytetyllä radalla kyllä senkin jälkeen, mutta sitä ei oikein voi tähän verrata.

Mutta ennen sitä hyvää joulua!

lauantai 15. joulukuuta 2018

2018

Vuosi lähestyy loppua, mitäs sitä tänä vuonna saatiin aikaiseksi:
- 3 rallia joista jokaisesta 4. sija.
- eMotorsport SM-sarjan 17 sija, vaikka jätinkin viimeiset kisat ajamatta. Ei ollut mieltä 4-5 auton kisoissa ja siksi toisekseen tuli kalustorikko. Rattipoljin setistä nimittäin hajosi kytkinpoljin...

Renkaat eivät nimeksikään kulu, bensaakaan ei tahdo kulua kun kilpailut selviää 20 litralla helposti. Ja kun ei tuo hajonnutkaan, niin huoltojakin on tehty melko vähäisesti, öljyt koneeseen ja laatikkoon vaihdettu kertaalleen. Toki tuo jarrulevymysteeri on vielä, juuri eilen ruuvailin alle uudet levyt ja on jännä nähdä kauanko ne kestävät.

Tuli myös ostettua neljäs sarja pyöränpultteja, jotta saadaan nuo talveksi suunitellut vanteet paikalleen autoon. Kuten kuvasta näkyy on niille vanteille löydetty myös renkaat. Neljä käytettyjä ja jopa yksi täysin uusi uuden säännön mukainen rengas on nyt olemassa, eiköhän niillä tulevasta talvesta selvitä. Kypäräkin menin tilaamaan, joten olisikohan se sitten RSJM one more time...

Toki tarvittais talvi, että pääsis testaamaan ja myöskin sovittelemaan nuo uudet renkaat alle.