tiistai 21. lokakuuta 2014

One more time

Lauantaina käväistiin Lohjalla ajelemassa sitten pienoisrallia. Aamussa mitään muuta ihmeellistä, mitä nyt kartturi oli pikkasen tiukalla aikataululla niin ilmoittautuminen tehtiin silloin kun olisi normaalisti jo katsastusjonossa jonotettu. Aikataulu oli melkoisen pölhö, sillä katsastuksen jälkeen odoteltiin 3 tuntia että päästiin matkaan. Ei näin kiitos!
EK 1:
Ensimmäinen vajaa seitsemän kilometriä ja nyt löytyi hyvä rytmi heti alusta asti, kunnes... Kilometri ennen maalia oli valtion mutkan merkki ja kartturi opasti, että se muuten on sitten helvetin kiree. Kyllä kai se ny kolmosella menee... RÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄÄ.....TÖMPS. "No niin, laitappa ykköstä." Tuuria tais jonkin verran olla matkassa, sen verta liki se noista kuvista ja videoista näyttäisi olevan...Ajellaan rauhassa sitten maaliin ja ihmetellään aikaamme. Hävittiin toki kärjelle reipas 20 sekuntia, mutta silti oltiin 5:s, 13 lähtijästä! Tais se alkupätkä oikeesti tulla hyvin...
Sitten olikin (onneksi) huolto niin päästiin kartoittamaan vaurioita, molemmat kartturin puolen renkaat vaihtoon. Olivat keränneet melkoisesti kiviä vanteen ja renkaan väliin niin eipä viititty ottaa riskiä. Luonnollisesti olin tarkastanut vararenkaiden ilmanpaineet: en. Onneksi Laaksomaan Pasin huollosta löytyi apua ja saatiin renkaisiin vähän enemmän kuin 1.3bar painetta, siitä suuret kiitokset!
EK 2:
Kakkonen oli päivän pisin eli vajaa kahdeksan kilometriä. Lähdetään lähdöstä ja noin kilometrin päässä vauhtia on se n. 145km/h. Painan jarrua.... ja poljin löytää lattian. Pikainen pumppaus ja meillä on taas jarrua. Rytmistähän ei oo tietoakaan kun arvotaan, että onko niitä jarruja vai ei. Pumppaamalla on, kerta polkasulla poljetaan lähinnä lattiaa. 6 nopein, taas 20 sekuntia eroa.
EK 3:
Viimeinen oli sitten vain vajaa viisi kilometriä ja lähdettiin varmistellen ajamaan. Vähän paremmin sujuu kun edellinen kun aina toisella pumppauksella jarruja löytyy. Viidenneksi nopein, 8 sekuntia pohjista. Lopputulos kuitenkin luokan 4 tila, niitä ei montaa vielä ollutkaan...

Tässä kohtaa lienee viisainta lopettaa kausi, kuitenkin kaatuis sitte seuraavassa kisassa... Vaan mitäs sitä ensi vuonna tekisi? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Nousupisteet mahdollistaisi jo Yleiseenkin siirtymisen ja toisaalta A-juniorina jatkamisenkin. Ensi vuoden RSJM-sarja olisi tavallaan tylsä ratkaisu, kun kilpailut on kovin samoja mitä tänä vuonna. Noh, aikaahan on miettiä ja pohtia.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Xenon

Tuli pieni yllätys kun Lohjan kilpailun lähtöluettelo julkaistiin. Se arviolta n. 30 lähtönumero olikin muuttunut numeroksi 74 ja se pistikin vähän suunitelmia uusiksi. Nimittäin nyt on olemassa vaara, että kilpailun vähänkin myöhästyessä joudutaan ajamaan lisävaloilla. Halogenivalojen teho todettiin jo talvella aika vaisuksi ja näin syksyllä olisi auttamatta onneton. Toisaalta todettiin myös, että ne 4x100W tappaa laturin, joka sitten kyllä päivitettiin astetta isompaan. Kartturi ilmoitti talvella, että on tilaamassa Kiinasta Xenon-muutossarjoja, että laitetaanko samassa kuormassa tulemaan myös tuohon. Eihän nuo juuri mitään maksa, joten eikun pakettiin.
Helmikuun lopusta asti nuo sarjat makoilivat tallissa, kunnes tänään asentelin ne paikallensa. Vaikkei näissä mitään ohjeita tullutkaan, niin todella helppo asennus. Vain johtojen välin nuo mötikkäkasat ja kas meillä on lisää valoa ja puolet pienempi virran kulutus. Ahdastahan koteloon kyllä tuli, se kun ei järin iso alunperinkään ollut. Seuraavaksi tarttis vielä säädellä ne sopivammiksi, Oulussa kun näytti lähinnä puiden latvoja... Toki toivotaan, että menisi ihan aikataulussa kisa niin ei tarvitse ajella näillä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Vikalistaus

Pakkohan se oli tallille lähteä, jos vielä kautta ajatteli jatkavansa. Auton pikainen tarkistus oli päällimmäisenä agendalla ja samalla mahdollisten vikojen korjaaminen. Vikalistasta tuli erittäin pitkä, kuvassa näet vaihdetut osat.

Tuo tulpanjohto rupesi jo Rantarallissa vähän temppuilemaan. Hoiti kyllä virranjohtamisen, mutta ei halunnut pysyä paikallansa. Nousi aina joka pätkän aikana tulpan päältä hieman ilmaan. Vaihdoin tilalle yhden vanhoista tulpan johdoista ja se napsahtikin heti paljon jämäkämmin paikallensa. Kone käyntiin ja kaikki hyvin, ei paha korjaus.

Muilta osin olikin melko helppoa, mitään erikoisempaa ei missään näkynyt, joten mikään ei auton puolesta estäisi kauden jatkamista. Toki tolppien yläpäät oli hieman löystyneet, pitäisiköhän lisätä toiset mutterit päälle... Hieman ihmetytti, että kartturin takanurkka oli kerännyt moninkertaisesti enemmän hiekkaa mitä muut nurkat. Oltiinko me vallan se puoli edellä liipissä...

On tää kyllä mukavaa, kun ei tartte kisojen välissä laatikkoa tai moottoria olla irrottamassa...

torstai 2. lokakuuta 2014

Peikon selätys

Viime lauantaina lähdettiin sitten sitä peikkoa selättämään. Aamusta jo vähän ohjelmaa, kärryjen valojohto oli jäänyt kiinni ja osa valoista palanut koko yön. No onneksi Transitin akku jaksoi startata. Katsastuksesta tuli pari pikku noottia, vöistä oli yksi pujotus unohtunut ja meikäläisen penkki oli hieman irti lattiasta...
Pikkujuttuja, joten eikun matkaan.
EK 1
Ensimmäinen pätkä oli vajaa seitsemän kilometriä, joka menee tunnustellessa. Niitä iskareita kun ei testattu ja tuntuikin sille, että keula luistaa hieman alta pois koko pätkän ajan. Maalissa tulee kyllä karu totuus, hävittiin edelle lähteneelle 20 sekuntia. Ei hyvä, vähän on vauhtia nostettava.
EK 2
Kakkonen oli sitten kymmenkilometrinen ja pikkuhiljaa auto tuntuu sopivan käteen. Tullaan ihan ok, ei mitään erityistä yrittämistä. Katsotaan maalissa, että voitettiin toista ja hävittiin toiselle edelle lähteneelle viisi sekuntia. Ihan ok suoritus ja sitä todella olikin kun loppujen lopuksi oli 2. nopein aika pätkälle! Pikahuollossa kiristetään tolppien yläpäät kun vähän eläneet.
EK 3
Kolmospätkä puolestaan taas seitsemän kilometrin paikkeilla, hieman teknisempää tietä mitä aikaisemmat. Ajo sujuu hyvin, ei ihmeempiä tilanteita. Edelle lähteneille hävitään kymmenyksiä, yksi takana lähtenyt voittaa reilun 4 sekuntia. Hyvin silti.
EK 4
Viimeinen ennen taukoa oli sitten jo yli 13 kilometriä. Vauhdikasta tietä tasaisella suorittamisella, 3. sija, 3,4 sekuntia kärkeen. Tauolla tilanne olikin sitten liki harvinainen. Sija oli tuttu ja turvallinen 4. sija, mutta eroa kärkeen vain 18 sekuntia!
EK 5
Viides pätkä oli sitten pienempää tietä, joka jostain syystä ei minulle oikeen ikinä maistu. Nyt yritystä oli kohtalaisesti, kunnes pätkän puolen välin jälkeen... "Ja tosta heti vasen.... EIKUN OIKEE OIKEE OIKEE OIKEEEEE!" Myöhäistä, lasken suosiolla suoraksi kun tilaa on. Oltiin meidän luokasta ainoa siellä kävijä, joten eroa kärkeen tuli 45 sekuntia.
EK 6
Ennen viimeistä, pitkää 17km, pätkää tilanne olikin sitten aika selvä, eteen ja taakse oli eroa 40 sekuntia. Varmistelemaanhan ei lähdetty, joten pari pikkutilannetta tuli matkaan. Ensimmäinen oli melko hallittu, mutta toinen oli kaikkea muuta. 120km/h vauhdista lähdettiin vähän kirjottelemaan kohti kalliota. Tiellä pysyttiin, mutta aikaahan siinä meni kun puolet vauhdista katosi. 4. sija, 20 sekuntia kärkeen.

Lopputuloksissa jälleen kerran 4. sija, hieman yli minuutin erolla. Sarjatilanteisiin tämä ei juuri vaikuttanut, RSJM sarjassa noustiin vielä yksi sija, eli loppullinen sijoitus 17:s. Rally Trophyssä loppusijoitukseksi jäi 7:s sija. Rehellisesti sanottava, että posiiviset sijoitukset, tavoitteet ainakin kauden alussa oli melko paljon maltillisemmat.
Vielä tekisi mieli yksi kisa ajella. Täytyy auto tarkistaa, että onko jotain mikä sitä estäisi. Rantarallissa ei äkkiseltään mitään sellaista kyllä ilmennyt, toimi erittäin moitteitta koko kisan. Etutolppien vaihto teki suuren muutoksen ja kaikilta osin positiiviseen suuntaan. Rupesi jo tuntumaan taas hauskalle se ajaminen...