sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kevyempi viikonloppu

Toiveet matalammista lämpötiloista olivat turhia tälle viikolle. Täten tallillakaan ei oikein jaksa tehdä kuin "kevyitä töitä". Ehkä vähän erikoiselta vaikuttaa nyt järjestys, mutta fiksuimmaksi koin tehdä lisävalopatterin paikat valmiiksi konepeltiin. Toki taustalla myös se, että nyt tietää mihin johdotukset vetelee takaisin sekä näkee mihin kohtiin mahtuu konepellin lukitukset laittamaan. Nekin olen jo aloittanut, mutta tehdään loppuun sitten vasta kun on lokarit ja puskuri paikallaan.

Yhtä sun toista pientä hommaa siinä tuli näperreltyä, hyvä niitäkin välillä katsella ettei unohdu sitten lopulta... Mutta kyllähän nyt päällimmäisenä tavoitteena olisi auto saada pyörilleen ja testattua, että liikkuuhan se. Täten pakko ruveta niitä pusliakin laittamaan, kunhan vaan muistaisi millaisella viritelmällä ne laitettiin... Tai sitten hakea jokin helpoittava lisätyökalu.

Myöskin yksi toinen oleellinen projekti on saatettu alkuun, nimittäin uuden penkin tilaaminen. Viimeksi kun sen tuleminen kesti kolmisen kuukautta, toivottavasti lumimyrskyjä ei olisi Britaniassa lähiaikoina... Kyllähän tässä kovin koitetaan tämän vuoden puolella vielä sorateille palata.

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Elossa on!

Juhannusta vietetty talilla, niinkuin jokunen aikaisempikin juhannus. Viikossa ehtii aina hyvin pohtia, mistähän johtuu edellisen tallireissun murheet. Starttaukseen käytännössä oli kaksi mahdollista vaihtoehtoa; maadoitusvika tai sitten signaalijohdon rikkoutuminen. Näistä jälkimmäinen tuntui äkkiseltään liki mahdottomalta ajatukselta, joten katse kääntyi maadotuksen puoleen.
Koska akun maadoitus menee päävirtakytkimelle, on koko moottorin maadoitus yhden maajohdon varassa. Täten sen läpikäynti olisi todennäköisin vikapesäke. Eipä siinä päällisin puolin kyllä mitään vikaa ole, putsaampa nyt kaikki päät varmuudeksi puhtaaksi ja metallin näkyviin kunnolla. Johto paikalleen ja testaamaan oliko tällä vaikutusta. No helkkari, hetihän rupesi startti pyörimään. Muutaman sahauksen otan ja vähän ihmettelen että kun ei edes lupaile käyntiin. Sitten huomaan, että keskuslukituksen napissa vilkkuu valo. Hetkinen, sehän taitaisi meinata, että ajonesto päällä... Testaan, että onhan tunnistimen johto kunnolla kiinni ja sitten vielä uudestaan käynnistystä. JA SE HERÄÄ HENKIIN AIVAN VÄLITTÖMÄSTI. Nyt on hyvä fiilis.

Tästä saa kummasti virtaa lisää ja eikun sisustaa niputtamaan kasaan. Muutama tunti menee kuin siivilillä ja tänään samaa hommaa eteenpäin. Nyt on käytännössä liki kaikki sähköt vedetty autoon takaisin ja paikoilleen. Kojelautakin on käytännössä kokonaan kasattu. Konehuoneestakaan ei juuri mitään puutu, täten seuraava suurempi kohde olisi ruveta kasaamaan etupään jousitusta. Käytännössä pitäisi siis se yksi pusla vielä irrottaa ja sen jälkeen asentaa uudet puslat. Toivottavasti tulisi vähän viileämpää keliä, sillä se on hikistä touhua jo ilman näitä lämpötilojakin...

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Elämää on, vaan kun vielä käynnistyisi..

Jäi näemmä viime viikolla kirjoittelut väliin, joten aloitetaampas kertaamaan.
Virtojen katoamiseen löytyi aika äkkiä syy, väärin kytketty päävirtakytkin. Ja koska päävirtakytkin toimii myös akun maadoittajana, antoi yleismittari erikoisia lukemia maadoituksen puutteen vuoksi. Uudelleen kytkentä ja virrat herää... jo pelkästä päävirtakytkimen napista. Jahas, pikkuisen tuli vieläkin kytkettyä väärin ja lopulta saadaan virrat myös virtalukon taakse.
Täten pystyttiin laittamaan tietokone kiinni ja katsomaan josko siellä olisi jotain pelottavan näköisiä vikakoodeja. Koodejahan löytyy, osa mitättömiä ja sitten löytyy kyllä vähän huolestuttavampikin, väittäen moottorin ECU:n ja auton "aivolaatikon" välisen yhteyden olevan poikki. Kuitenkin moottorin ECU:n sai testattua, eise kovin rikki voi olla...
En kuitenkaa uskalla testata käyntiin laittoa ennen kun on vähän enemmän tutkittu... Miksihän täällä muuten haisee bensakin?


Asiat saatiin tutkittua ja täten tällä viikolla oli tarkoitus koittaa käynnistämistä. Hokasin myös tyhjentää vikakoodit ja sen jälkeen jäljelle ei jäänytkään juuri yhtäkään koodia! Joten nesteet sisään ja eikun kääntämään avaimesta.
Ja mitään ei tapahdu. Ei yhtikäs mitään... täh.
No yksi asia tapahtui, autoon jää nimittäin tietyt virrat päälle vaikka avaimen käänsi nollaan ja otti pois. Mitenhän helkutissa tämä on mahdollista... Koitan toisella virtalukolla, ei vaikutusta sama tilanne. Tarkistelen liitäntöjä ja kytkentöjä, enkä löydä mitään poikkeavaa. Ei riitä taas ymmärrys... Bensa muuten haisee edelleen aika voimakkaasti. Ehkä sitäkin pitäisi tutkia, joten takapenkin kohdalla oleva tarkistusluukku auki. Bensaa ihan näkyvissä. Jahas. Oli sitten jäänyt bensaletku vähän löysälle, eikä ollut lukittunut. Täten jokaisella virtojen päälle laitolla pumppu lykännyt bensaa pihalle. Pikkusiivous ja letku kunnolla kiinni.
Lopulta päädyn laittamaan kuljettajan puolen takanurkkaa, jarrulevyt ja palat kun saapuivat. Tuli tehtyä jarrupaloista mielenkiintoinen huomio. Nämähän ovat ns. kilpapalat, mutta taustahan on toki vastaava kuin siviilipalassa. Kitkamateriaalihan on eri kitkakertoimella, mutta itse materiaalin määräkin on mielenkiintoista huomata miten paljon enemmän sitä on laitettu. Kilpapalassa kun ei tyhjää taustaa juurikaan näy, toisin kuin siviilipalassa. Nurkka kasaan ja tulipahan samalla todettua, että jarruletkun mitoitus osui melkein... Vakioputkihan mutkitteli akselin päällä jonkin verran ja tuumattiin, että kyllä sitä voi pari senttiä lyhyempänä tehdä tulevan letkun. Muutaman sentin olisi voinut vieläkin lyhentää.