torstai 14. elokuuta 2014

Showtime

Lauantaina käväistiin sitten ajelemassa RSJM 3. osakisa. Reissuun tosin lähdettiin jo torstaina ja perjantaina vietettiin synttäreitä katsellen historic-autojen menoa. Sekä toki katsastaen oma kilpuri jo lauantaita varten. Rengasmerkkauslomaketta täyttäessä tuli kyllä taas naurettua näitä minun renkaitani. Merkkasin samoin tein jo 10 rengasta, joista neljässä (4) oli nykystandardin viivakoodi... Iiiihan hyviähän ne on, pikkasen ikää vaan.
Lauantaina heräiltiin sitten vähän ennen seitsemää kun vartin yli yhdeksän olisi lähtö suurinpiirtein. Lähdimme huollon kanssa viemään traileria traileriparkkiin ja kartturi hakemaan papereita. Ensimmäinen traileriparkki on täynnä, joten eikun kohti sitä toista, sehän oli kartalla ihan tässä vieressä... Opasteiden suuresta määrästä (tasan 0kpl) johtuen ajamme useamman kilometrin harhaan, mutta onneksi kartturi oli sen jo löytänyt ja pystyi antamaan meille osoitteen (mitä sitä suotta kilpailijaohjeeseen laittamaan...). Samalla kartturi tajusi, ettei ottanut kelloon kilpailun aikaa joten lähti vielä pikaisesti kilpailukeskuksesta sitä hakemaan (kai me se lähdöstäkin oltais saatu...). Noh saavumme traileriparkkiin vihdoin, melkoisella paniikilla vaihtamaan ajovarusteita päälle kun 20 minuuttia aikaa lähtöön. Kartturi saapuu viiden minuutin päästä ja aloittaa saman vaatteiden vaihtorumban. Eihän tässä muuta, mutta sitten olisi vielä siirtyminen kilpailun lähtöön. Saavumme 2 minuuttia ennen ihannelähtöaikaamme satama-alueelle (eipä sinnekkään niitä opasteita oikein ollut...) jossa pyörimme vielä hetken kun emme löydä aukkoa mistä lähtöjonoon pääsisi. Lopputulos, saavumme ihanneminuutilla at:lle ja eikun matkaan! Juuri ja juuri vältimme rangaistukset... Tosin lähtöhän ei sitten meille merkannut lähtöaikaa edes pyynnöstä (eivätkä muillekkaan...).
EK 1:
Pitkän liki 50km siirtymän jälkeen päästiin pätkälle. Toki paniikissa unohtui rengaspainemittari, mutta onneksi saatiin kilpakumppaneilta lainaan. Renkaissa kun oli yli 2,5 bar:a painetta... Pätkä oli melko tuttua Koivukehää, alun pienempi tie oli tuntemattomampi. Pikkutietä varoen, isolla tiellä kohtalaista ajoa. Toki maalissa nähdään pölyn joukossa kilpakumppani joka on meidät ajanut kiinni. 7. sija on silti tyydyttävä.
EK 2:
Kakkosena oli sitten hyvää valtiontietä ja meno rupeaakin maistumaan. Asvaltille tulossa oli aivan järjetön merkkaamaton röykky joka lyö todella kovin panssariin. Onneksi mitään ei tainut särkyä... Tuloksena 6. sija.
Sitten olikin tauko, mitään näkyviä vaurioita ei ole ja mitään ongelmiakaan ei esiinny. Eikun lisää juotavaa ja jatkoon!
EK 3:
Koukunmaan erikoiskoe on tunnettu, mutta minulle sinänsä täysin tuntematon. Hienoa isoa tietä, innostuu jopa oikein ajamaan. Takapiikkiin tulee jostain vahingossa kuvan pienen pieni liippi, ei nopein mutta näyttävin suoritus? Luokan 6. sija jälleen.
EK 4:
Sitten mentiinkin uudestaan Koivukehään. Pikkutie oli luonnollisesti kulunut hieman, joten jos ensimmäisellä kerralla tuli varovasti niin nyt varottiin vielä lisää. Pölyäkin oli paljon enemmän ilmassa, osittain johtui lähelle nostetusta kanssakilpailijasta. Keskeytysten ja epäonnisten kanssakilpailijoiden ansiosta silti aika luokan 5. nopein.
EK 5:
Ja myöskin kakkospätkä uudestaan. Tie oli aivan hyvässä kunnossa vielä, asvalttiröykky kierretään ja varmasti maaliin. Jälleen 5. nopein.
Siinä sitten tullaan laskelleeksi, että taidetaan muuten olla neljänsiä. Niin muuten ollaankin. Päästään pitkä siirtymä maaliin ja 4. pytyt kotiin viemiseksi. Kilpakumppanimme kyllä sanoi viimeisen maalissa ottaneensa pari minuuttia at:ta ja tämä oli myös totta, joten virallisissa lopputuloksissa ollaankin peräti kolmosia! Kaiken tämän jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen tähän, sillä autossa ei pienintäkään murhetta. Pesu ja on varmaan taas valmis seuraavaan koitokseen.

Harvoin kommentoin kilpailunjärjestelyitä, mutta nyt on kyllä pakko kommentoida. Tämä kilpailu oli aivan ala-arvoisesti järjestetty. Kyllä pääkilpailu oli EM-Historic ralli, mutta mekin ajoimme sentään SM-arvosta. Opasteiden puute, käsittämätön merkkauslinja (väitetään niukaksi ja on aivan jotain muuta), isot ongelmat aikataulussa (pitkällä siirtymällä oli kyllä parikymmentäkin minuuttia ylimäärästä, mutta sitten 1-2 välisellä siirtymällä sai kyllä ajaa ihan suurinta sallittua että edes ehtisi ajoissa) ja muutamat muutkin pikkuseikat jättivät kisan järjestelyistä huonon maun. Positiivista oli kyllä, se että tiet sopivat mainioisti tälläisen letkan ajattamiseen ja olivat ihan mukavia ajettavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti