Palataan ajassa taaksepäin reilut kymmenen vuotta, toukokuiseen viikonloppuun jolloin olimme toista kertaa Samaran kanssa viivalla. Matkaan lähdettiin ihan kohtalaisen luottavaisin mielin, oltiin Salossa ja täten oli vähän tutumpaa seutua sekä kuskille että minulle. Ensimmäinen pätkä meneekin huomattavasti paremmin mitä talvella Häijäässä, ei olla edes hitain luokassamme! Tämähän aiheuttaa lievää riemua, vaan senhän tietää mitä siitä seuraa...
Toinen erikoiskoe meni aika lähellä kuskin mökkiä (aina huono juttu) ja pituuttakin oli tuplaten enemmän mitä ensimmäisellä erikoiskokeella. Pätkä sujuu hyvin, kunnes pari-kolme kilometriä ennen maalia, oikealle kääntyvään risteykseen jarrutettaessa tapahtuu jotain kummaa. Tänä päivänäkään ei oikein käsitystä ole, että mitähän siinä jarrutuksessa tapahtui, mutta hetken päästä löydämme itsemme ojasta, tien vasemmalta puolelta ennen sitä risteys oikeaa.
Totean jo lakonisesti, että eikun pelit sammuksiin ja varottamaan, mutta kuski pistää töötin pohjaan josko sieltä löytyisikin jostain yleisöä. No kyllähän sitä rupeaakin sitten jostain paikalle tulemaan ja nostotyöt käyntiin. Kuin Artsi ja Örtsi konsanaan jäämme kuskin kanssa kabiiniin odottamaan, että kyllähän se yleisö meidät ylös saa. Reilun neljän minuutin työntelyn jälkeen mietin ja kysäisen kuskilta, että pitäisiköhän minunkin mennä nostamaan ja toteamme, että voisihan se olla hyvä idea. Reilut viisi minuuttia tästä ja kuskikin nousee autosta ylös, joskohan sitten jo saataisiin auto takaisin tielle. Ja kas! Vain vajaa kaksi minuuttia tästä ja auto on tiellä.
Autoonhan ei tullut lommoutunutta lokaria enempää vaurioita, joten eikun ajelemaan hiljaksiin pätkältä pois. Tulemme maaliin ja toteamme, että ek-maksimihan sieltä tuli joten jätämme keskeytysilmoituksen. Sehän on muuten täysin harhaluulo, että EK-maksimiajan jälkeen ei kilpailua saisi jatkaa. Nimittäin ek-maksiminkin yli saa vielä 10 minuuttia myöhästyä... Täten mekin olisimme voineet tuolloin jatkaa kisaa, kun tuli vain minuutti yli ek-maksimin.
Vaan viikonloppuhan ei motorsportin osalta tähän jäänyt!
Kilpa-auton, Suzuki Swift GTI, näin ensimmäistä kertaa kisa-aamuna ja ensi metrit ikinä kilpa-autolla ajoin kun ajoin sen katsastuspaikalle, á 300m/suunta. Näillä pohjilla lähdettiin sitten ajamaan kilpaa!
Ehkä kilvanajo on vähän ruusuinen ilmaisu siitä ajamisesta (auton vuokraaja huomautti minun polttavan kytkimen kun luistatin lähdössä niin paljon...), mutta ehjällä autolla ja kaksi kierrostakin tuli ajettua! Luonnollisesti koko kilpailun hitain suoritus. Kilpailun nuorten luokan voitti muuten joku Esapekka Lappi...
Kisapäivästä kuitenkin mieleen jäi erityisesti kuvassa takana näkyvä Kupla. Lajia seuraavat tietävät, että se on Arvo Reposen Kupla ja hänen kanssa tuli ennen ensimmäistä lähtöä juteltua ihan sattumalta. Totesi vain, että kun on tuo 70 vuotta tulossa täyteen, niin taitaa olla lopettaminen edessä kun tarvitsisi lisenssiä varten saada vakuutus jostain. Siinä 18v poika oli aika hiljaa... Toki samassa mainitsi, että oli juuri vähän aikaa aikasemmin päivittänyt Kuplaan Subarun boxerin, jotta saatiin vähän enemmän tehoa autoon... Noh Arvohan voitti seniorit tuolloin, eikä ole muuten malttanut lopettaa. On nimittäin tänäkin vuonna ajanut kilpaa.
Olinhan minä suunitellut miten vanhemmilleni tästä kerron. Viikon päästä tästä kun oli nimittäin minun lakkiaiset ja ajettelin, että siinähän se on helppo kaikille kerralla kertoa. Toki ideahan meni pieleen, kun tätini, jolle asian todellisen laidan paljastin, meni lähettämään kisapaikalta multimediaviestin... Ei siinä, eiväthän vanhempani tätä touhua ole ikinä vastustaneet, että olisi tarvinnut salassa ajella, mutta olisin halunnut tehdä yllätyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti