keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Aihion metsästys

Aihiota ruvettiin tosisaan metsästämään loppukesästä 2015, tarjontaa oli vaihtelevasti ja halvimmat autot tuntuivat menevän äkkiä kaupaksi. Tai sitten ne mitkä eivät menneet olivat siinä kunnossa, että sai unohtaa samantein. Lähtökohtana kun pidin sitä, että auton tulisi olla mieluiten ajokuntoinen ja ulkoisesti täysin ehjä. Toki vaihtoehtoisesti jos esim. Autovahinkokeskukselta sattuisi löytymään "pientä laittoa" vaille oleva, niin kelpaisihan sekin hinnan ollessa kohdillaan.

Syksyn aikana taisin kolmea eri yksilöä käydä katsomassa, ensimmäisestä olisin hieronut kauppoja ellei olisi kerennyt välissä menemään kaupan. Toinen tapaus ei sitten edes lähtenyt käyntiin kun oli pitkään ulkona seissyt... Kolmas puolestaan oli ihan autoliikkeessä, hintalappu oli vähän kova ja auto puolestaan niin hienossa kunnossa että kelpasi varmasti jollekkin tieliikenteeseen. Myönnettävä myös, että Hämeenkyrön tapahtumat pistivät tämänkin metsästyksen hetkeksi taka-alalle, olihan se Daihatsu saatettava kuntoon.

Mutta sitten joulukuussa tuli AVK:n sivuilla vastaan kuvien perusteella liian hyvä ollakseen totta tyyppinen tarjous. Ulkoisesti täysin ehjä 307, ajettu vain 109tkm ja sijaintipaikkana paikallinen hinausliike viiden kilometrin päässä kotiovelta! Auto myytiin ilman pohjahintaa pelkällä huutokaupalla, kaksi airbagia lauennut (matkustajan puolen sivuverho ja penkki), mutta muuten ilmoituksessa todella niukasti tietoa. Eikun katsomaan livenä!
Kyllä meinasi olla ilossa pidättelemistä kun sen auton livenä näki.
Ulkoiset vauriot:
- Irronnut Peugeot logo maskista (mukana autossa)
- Matkustajan puolen ovilista irronnut (mukana autossa)

Ei tää voi oikeesti olla totta! Ilmoituksessa ei ollut mitään puhetta renkaista tai muista varusteista. Noh alla täysin uudet kesärenkaat ja kontissa mukana käyttökelpoiset talvirenkaat. Vara-avainkin löytyi jopa. Auta armias kun vielä rekkarilla rupesin taustoja selvittelemään. Kappas, autohan on kotipaikkakunnaltani peräisin ja miten tuo omistajan nimikin on kovin tuttu (ainoastaan 1-omistaja koko historiassa...). Eikun isältäni kysymään, että mistäs tämä nimi on tuttu. Lievä naururemakka alkaa kun selviää, että kyseessä on kotitilan mailla metsästämässä käyvän kaverin puoliso (ai miten niin pienehköllä paikkakunnalla kaikki tuntee kaikki...). Isänihän oli tietysti tästä lunastuksesta jutellutkin aikaisemmin kaverin kanssa ja selvisi samantein miten kolarikin on tapahtunut. Autolla oli lähdetty valoristeyksestä kääntymään ja edellä ajanut oli pysähtynyt, mutta Pösö ei. Kolari on tapahtunut siis aivan "mateluvauhdista" ja autosta vaan sattui laukeamaan 2 Airbagia. Voiko paljoa parempaa aihoita enään toivoa...

Huutokaupasta kyttäilemään ja lopputulemana vielä aivan ryöstöhintaankin tuon sai itselleen! Ei meinaan loppujen lopuksi jäänyt edes kuuttasataa euroa tuolle hinnaksi. Pikkaisen jäi mietityttämään, että onko tässä nyt joku koira haudattuna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti