Vihdoin oikeasti autoa kasattukkin jo vähän. Jaksoin korjata johtosarjan, joten luonnollista oli se laittaa takaisin autoon ensimmäisenä. Tähän oli myös käytännön syy, sillä johtosarjan reikä on reunimmainen ja vieressä on jarrutehostin. Jos jarrutehostin on paikallaan, on johtosarjan laittaminen melkoista tuskaa (koitettu).
Johtosarjan kun asettelin paikalleen, oli loogista sitten laittaa tuo jarrutehostinkin takaisin paikallensa ja samalla kytkeä säiliön sekä tuulilasinpyyhkijöiden liitokset johtosarjaan. Ne kun ovat myöskin melkoisen haastavia sitten kun kaikki muu ympärille tulee paikalleen.
Sitten taas katsetta peräpäähän, tällä kertaa purkamisen muodossa. Vielä oli tuo autoon tuleva taka-akseli purkamatta. En tiedä mikähän siinä on, mutta jos navoissa on yhteensä 8 pulttia niin molemmista akseleista sain yhden pultin tuhottua. Ensimmäisestähän yhden pultin kanta pyöristyi ja nyt toisesta meni sitten ihan rehellisesti poikki yksi pultti. Pääasia kuitenkin, että navat ja jarrut sain irroiteltua. Pääsin täten myös vertailemaan jarruosia, tiedossa kun oli että navan erilaisuuden vuoksi jarrulevy on erikokoinen. Pieni yllätys sen sijaan oli se, että jarrusatula onkin kuitenkin sama. Jääpähän siis yhdet satulat nyt irtonaisena hyllyynkin...
Takapäässä on melkoisesti jo pintaruostetta joita on nyt syytä sitten siistiä ja maalikerroksella suojata. Tämä projekti lienee seuraavaksi ohjelmassa ja sen jälkeen visioida uudet jarrulinjat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti